Olen alkanut kiinnostua kristittyjen yhteydestä ja sen edistämisestä, vaikka olen saanut palautetta, että kaikki on ihan hyvin. Seurakuntien johtajat tapaavat säännöllisesti ja sopu on aitoa ja niin poispäin. Jostain syystä, vaikka olenkin rauhan mies, tällainen puhe tuntuu kuulostaa tekopyhältä. Meillä on monta tunnustuskuntaa ja tunnustuksettomia kuntia (omakeksimä termini) uskovien keskuudessa. Seurakunnat opettavat eri tavalla Raamattua. Kristittyjen keskuudessa on kaunaa yli seurakuntarajojen. Enkö olekin oikeassa? Ja mitä Jeesus halusi: "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä." (Joh. 17:11). Onko Isällä ja Pojalla tosiaan erimielisyyttä oikeasta kasteiästä? Entä omaisuus? Onko taivaan valtakunnan malli varallisuuden jakamattomuus? Olisiko se Jumalan tahdon vastaista, että kirkollisverot ja kymmenykset jaettaisiin eri tunnustuskuntien kesken tasaisesti? 

Mitä uusi uskova joutuu tekemään ensi töikseen? Minulla alkoi pitkä prosessi valita oikea seurakunta. Mikä on se juuri minulle sopiva opinahjo, helluntailaisuus, vapaaseurakunta, ev.lut. kirkko...? Puhutaan, että kaikki opinsuunnat seuraavat Kristusta, mutta miksi sitten pitää sitoutua johonkin tiettyyn oppiin ja millä perusteilla se valitaan? Omien mieltymysten mukaan vai? Kuulostaa minun mielestäni moraaliselta valintatalolta, josta luin lukion filosofian kurssilla, joka käsitteli etiikkaa. Saako kristillisen moraalin valita kuin muropaketin kaupan hyllyltä?

Tässä muutama esimerkki minua vaivaavista kysymyksistä. Voisiko joku helpottaa ahdistustani? Vai onko tässä jotain Herrasta lähtevää? Lapseni eivät aina ole kilttejä, mutta silti heitä rakastan teoillani. Pitäisikö meidän suhtautua toisiimme samalla tavalla. Nyt menen antamaan aamupalaa lapselleni.