Vähän aikaa sitten avasin radion ja sieltä kuului teknojumputus, jossa kertoja oli kävelemässä ja näki vain kauniita ihmisiä matkansa varrella. Kanava oli NRJ (en ollut säätänyt enkä laita tuohon linkkiä tarkoituksellisesti). Anteeksi kaanaan kieli, mutta parhaiten osoitan suhtautumiseni tuohon tilanteeseen, siteeraamalla kohdan "Voiko Nasaretista (lue NRJ:ltä) tulla mitään hyvää?" (Joh. 1:46). Mutta niin kävi. Oivalsin jotain kauneudesta ja kirjoitan nyt tiedostaen, että saan kenties vaimonikin hyökkäyksen vastaani, meikkaamista ja muuta kaunistautumista vastaan.

Tiedän, että kauneusteollisuus tekee eläinkokeita ja muutenkin kosmetiikkateollisuus pelaa muutenkin epärehellistä peliä. En puutu siihen nyt vaan tuon toisen näkökulman asiaan. Tuo laulu, jossa kaikki ihmiset leimattiin kauniiksi, sai minut miettimään kysymystä "Miksi pitää kaunistautua?". Entä jos laulun sanoittaja oli oikeassa. Kaikki on kauniita. Jumalan luomina olemme Mestarin aikaansaamia ja minusta on ehkä jopa Jumalaa loukkaavaa "parannella" hänen työtään. Toisaalta ihan Jumalan unohtaenkin tästä kuviosta on epäilyttävää muuttaa ulkomuotoaan saavuttaakseen jokin epämääräisen kauneusihanteen ja kilpailla tällaisessakin kilpailussa, jossa vähintään suurin osa ellei kaikki ole häviäjiä. Vaikka joskus oletkin miss universumi, niin tuo kauneus katoaa hyvin pian.

Kuulen korvissani: "Mikä sinä olet sanomaan? Sinä mistään mitään ymmärrä." Voi ollakin. Vastaan: "Mistä sinä sitten tiedät?" Mistä olemme kauneusihanteemme omaksuneet? Määrittääkö kenties media normit, joiden mukaan jokaisen tulee ulkomuotonsa muotoilla? Suuntaus on tietysti aina vain paratiisin asua enemmän ja enemmän lähempänä. Aina pitää olla vähäpukeisempi, jos aikoo erottua joukosta. Tästä tulee niin sanottu vähenevä sarja vaatteiden peittopinta-alan suhteen. Sarja on suppeneva ja raja-arvo on nolla.

No sitten ollaan paratiisin asussa. Eikö se ole hyvä asia? Paratiisi on tietysti hyvä asia, mutta paratiisi on mukava paikka vain synnittömille ihmisille. Ja siinä ongelma tuleekin vastaan. Paasaamiseni pääpointti paikallistuu pahuuden piiloamiseen poskipunan peittoon. Jos kaunistaudut, piilotat todellisen olemuksesi etkä ole enää oma itsesi. Piilottelet siis itseäsi, kuten Aadam ja Eeva tekivät lankeamisen jälkeen. Jos kaipaat muiden hyväksyntää mukautumalla normeihin, on kaunistautuminen oman vapautesi rajoittamista.

Toiseksi kaunistautuminen houkuttelee lähimmäisen syntiin. Muslimit syyttävät naista himojensa yllyttämisestä ja siksi naisten pitää peittää kaikki paitsi silmänsä. En ole samoilla linjoilla, mutta myönnän, että vähäpukeiset ja tarkoituksella kaunistautuneet naiset kyllä saavat huomioni kiinnittymään heihin. Se ei aina tunnu kivalta. Itsehillintä siinä kyllä kehittyy. Kaikilta se ei onnistu.

Jos nainen taas sanoo kaunistautuvansa miehensä tähden, voi hän heikon lähimmäisensä saattaa syntiin kiinnostumaan varatusta vaimosta ja jos nainen hakee rakkautta ulkoisen kauneuden kautta, ei suhde ole mielestäni terveellä pohjalla.

Kaiken kaikkiaan ulkoinen kaunistautuminen on mielestäni huonon itsetunnon merkki. Silloin ihminen ei ole tyytyväinen itseensä, kun hän parantelee omaa kuvaansa. Tässä tekstissä ei ole mielestäni koko totuus ja toivon keskustelua aiheesta. Pitää paikkansa, etten näistä asioista ymmärrä. En ole koskaan pystynyt ymmärtämään meikkaavia naisia, vaikka olen yrittänyt. Eniten kuitenkin toivon korjaannusta nuorten tyttöjen armottomaan maailmaan, jossa "rumat" eristetään. Sitä ei kukaan toivone. Eihän?