En tiedä tarkalleen mihin tuo otsikko viittaa, mutta se liippaa tarpeeksi läheltä aihetta, josta aion blogitekstini kirjoittaa.

Olin eilen konsertoimassa kuoron kanssa ja alkuun jousikvartetti soitti klassisen musiikkikappaleen. Me saimme kuunnella. Siinä musiikin pauloissa istuessani alkoi ajatukseni kulkea ja mieleeni tuli idea: Mitä jos vertaisin ihmiselämää yhteen nuottiin tai ääneen tuossa musiikkiteoksessa? Jumala voisi olla kapellimestari, joka johtaisi pikemminkin ääniä eikä soittajia olisi. Ehkä Jumala voisi olla soinnun tuottajakin, meidän synnyttäjämme tai voisimme olla vanhempiemme sointujen jatkaja teoksessa.

Se millainen meidän sointumme olisi, riippuisi vanhemmistamme tai voisimme antaa Jumalan virittää sointumme puhtaaksi. Joidenkin mielestä sointumme voisi olla riitasointu tai turha, jotkut arvostaisivat vain korkeita ääniä tai melodiasointuja. Historioitsijat poimisivat kappaleesta vain muutamia ja heidän tulkintansa olisi jotakin Ukko-Nooan tapaista. Yhtä yksinkertaista.

Jumala kuitenkin näkisi koko teoksen ja ymmärtäisi jokaisen nuotin kauneuden ja paikan teoksessa. Jos joku ääni katkeaisi tai jäisi muutenkin soimatta, teos ei olisi enää yhtä kaunis. Ja vaikka jonkun mielestä sinun sointisi ei sopisi hänen mielestään teokseen eli hänen mielestään sinun elämäsi olisi turha, voisi seuraava tahti kertoa, miksi juuri sinun sointusi oli tarpeellinen. Koskaan ei voi tietää kenestä tulee teoksen kannalta merkittävä henkilö. Jos katsoo esimerkiksi Jeesuksen sukujuuria, huomaa millaisien riitasointujen ketju Jeesukseen johtaa.

Tärkein pointtini on ehkä se, että yksikään nuotti ei ole turha vaan teos jää latteammaksi, jos joku puuttuu.