Monet ovat ehkä kuulleet uskovaisten kertovan siitä, miten he "tulivat uskoon". Uskovaisten keskuudessa tätä kertomusta sanotaan todistukseksi. Todistamisen tavoitteena on ehkä evankeliumin avaaminen uskosta osattomille. Yleensä näissä kertomuksissa asianomaiselle on tapahtunut joku tragedia ja sitten Jumala on ihmeellisellä tavalla johdattanut asiat parhain päin ja ihminen on alkanut uskomaan Jumalaan. Onhan se hienoa, että ko. henkilö on pelastunut, mutta ehkä tarinaan on vaikea joskus samaistua. Usein uskoontulot ovat erilaisia. Toisille se tapahtuu enemmän tai vähemmän rysäyksellä, toisille se tapahtuu vuosien aikana. Minulla se oli rysähdystyyppinen. Esim. uskovien perheen lapset usein kasvat uskoon vuosien aikana eivätkä osaa sanoa mitään tiettyä hetkeä jolloin olisivat uskoon tulleet.

Mutta se siitä. Nyt haluan yrittää valaista uskonelämää ja uskoontuloa eri taktiikalla. Pyydän olemaan hieman kärsivällinen ja armollinen minua kohtaan.

Lapsilla on usein mielikuvitusystäviä, joita aikuiset eivät näe. Lapset kokevat mielikuvitusystävät todellisiksi, ne kuuluvat heidän elämäänsä eikä heillä ole vaikeaa myöntää mielikuvitusolentojen olemassaoloa. Jos aikuinen näkee mielikuvitusolentoja, aletaan häntä pitää hulluna. Aikuinen ei usko mihinkään mitä ei näe. Se on sääli. On niin paljon asioita, joita ei voi silmin nähdä. Jumala on yksi niistä. Radioaktiivinen säteily on sitä. Siihen uskovat kuitenkin monet.

Taivasten valtakunta on näkymätön ja Jumala on näkymätön asia ja siinä mielessä uskovat antavat elämänsä mielikuvitusolennon käsiin. Kun minä rukoilen eli juttelen Jumalalle, niin se on kuin puhuisin mielikuvitusystävälle, jota aikuiset eivät näe. Voin esimerkiksi rukoilla väen tungoksessa eikä kukaan näe kenen kanssa juttelen.  Mutta siinä ei ole kaikki. Minä en ainakaan antaisi elämääni sellaisen olion käsiin, jonka kuvittelisin olevan vain oman mielikuvitukseni tuotetta.

Ennen uskoontuloani ajattelin uskon asioista, että jos Jumalaa ei ole olemassa on sama rukoilla pelastusta olemattomalta Jumalalta. Ei siinä ole mitään hävittävää, voitettavaa vain. Ajattelin, että jos usko on huuhaata, niin on se ja sama rukoilenko pelastusta. Niimpä uskalsin rukoilla sitä. Sillä hetkellä tapahtui jotain yllättävää. Tunsin tämän mielikuvitusolennon läsnäolon. Eikä Jumala ollut enää huuhaata. Jotenkin Jumala kosketti sisintäni. Lähipäivinä tutkailin kokemaani ja totesin että Jumala oli todella tullut elämääni.

Uskon siis tänä päivänä Jumalaan,koska elämäni on muuttunut minusta riippumattomista syistä ihmeellisesti. En voi selittää joitakin juttuja ilman Jumalan olemassaoloa. Rukouksiini on vastattu. Jos Jumala on mielikuvitusystäväni, ei rukouksiini voi tulla vastausta.

Ehkä lasten on hyvän mielikuvituksensa takia helppo uskoa Jumalaan. Ehkä tätä Jeesus tarkoitti sanoessaan Taivasten valtakunnan olevan lasten kaltaisten. Jos siis aikoo uskoa Jumalaan, on uskottava näkymättömään.