Ystäväni kysyi tänään minulta olenko kotiutunut Launeelle jo. Olen asunut Launeella nyt reilun vuoden. Jäin miettimään asiaa, kun kysymys tuntui minusta kummalliselta. Ajatus lähti juoksemaan ja mieleni jäi hetkeksi aikaa pohtimaan kysymystä: "Miten olen kotiutunut taivasten valtakuntaan?" Sen kansalainen olen ollut nyt jo vuosikymmenen. Mitä minulle nyt kuuluu (- oikeasti, kuten erään missiotapahtuman nimessä kysyttiin)?

Miten kansalaisuuteni taivasten valtakuntaan näkyy elämässäni. Olen kuninkaan poika ja perillinen. Silti häpeän kertoa suunnattomasta perintöosastani. Isäni on luvannut pitää minusta huolta, mutta silti kun tilin saldo lähenee nollaa, alan tutista pelosta. Tänäänkin kuulin taas kerran puhetta saviastiana olemisesta. Me ihmiset olemme hauraita, arkisia ja särkyviä astioita, mutta Jumala voi meitä käyttää ja tuoda oman kirkkautensa esiin huonomman astian kautta paremmin kuin loisteliaan astian. Siinä on hyvä levätä. Kelpaan ja olen jopa paremmin käytössä, kun en luota niin omaan hyvyyteeni, jota ei ole nimeksikään. Olen Hänen käsissään.

Mitä Jumala on sitten minussa tehnyt? Hän on ensinnäkin pelastanut minut kadotuksesta. Pääsen taivaaseen ja tiedän sen. Se riittää. Lisäksi hän on antanut minulle ihanan perheen. Olen saanut kulkea Hänen johdatuksessaan. En ole puutetta kärsinyt vaikka joskus on luontoani jouduttu ravistelemaan esim. taloudellisen tilanteen kautta. Minulla on suurempi luottamus Jumalaan tänä päivänä kuin kymmenen vuotta sitten. Yksi tärkeimmistä armolahjoista on ollut ymmärrys taivaan valtakunnasta. Koen, että Jumala on opettanut minulle omasta luonteestaan. Nyt uskallan välittää jo enemmän ilosanomaa Hänen mahtavista teoistaan ihmisille, jotka eivät häntä vielä tunne.

Kun kävelin kotiin, näin pensasaidan keskellä piikkilankaa. Mietin, että piikkilanka on tarkoitettu epämieluisien vieraiden pitämiseksi alueen ulkopuolella. Alun perin ne piti petoeläimet laidunalueiden ulkopuolella ja varmaan villieläinten oli opittava raa'alla tavalla se läksy. Tuli mieleeni, että me ihmiset tehdään samalla tavalla toisillemme. Jos joku tulee liian lähelle reviiriä, annamme hänen tuntea sen nahoissaan. Tuli syyllinen olo, kun mietin omia tekojani varjellakseni taivasten valtakunnan reviiriä. En ehkä ole ajamassa aktiivisesti ihmisiä kirkosta ulos, mutta en ole juuri ollut kutsumassa heitä sisäänkään. Sisimmässäni en kaipaa uusia ihmisiä, vaan hyvää oloa nykyisten kavereitteni kanssa.

Kaiken kaikkiaan huomaan, että kaikki edistys mitä minussa taivasten valtakunnan jäsenenä on tapahtunut, on Jumalan aikaansaannosta. Itse en ole pystynyt itseäni muuttamaan parempaan suuntaan. Vastaan hangoittelu on Erkki Lemisen ajatus tästä prosessista, mutta nyt näen sen selvästi. Minun osani uskoon tulossa ja taivasten valtakunnan jäsenyyden oppimisessa eli parannuksen tekemisessä on vastaan hangoittelu. Niin se vain on todettava.

Rukoukseni on siis tämä: "Rakas taivaallinen Isä. Taivuta minut tahtoosi!" Onneksi Jumala antaa enemmän anteeksi kuin 77 kertaa.