Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta! (Saar. 1:2)

Saarnaajan kirja Raamatussa alkaa noin. Ensimmäisessä jakeessa kerrotaan vain kirjoittaja, joka on ilmeisesti joidenkin tutkijoiden mielestä valhetta. Joka tapauksessa älykkö on Saarnaajan kirjan kirjoittanut. Se riittää minulle nyt tässä. Haluan tässä vaiheessa myös varoittaa, että aion kertoa kuinka filosofi minussa koki olemassa olemattomuuden tuskan. Jos siis lukija perustaa elämänsä järjen kalliolle, saattaa se kallio järkkyä tämän tekstin luettua.

No niin. Eteenpäin. Descartesin kuuluisin lausahdus lienee: "Ajattelen, siis olen olemassa". René ajattelee siis olevansa olemassa, koska hän ajattelee. Näitä asioita mietin minäkin nuoruudessani. Totesin kuitenkin, että ajatukset ovat sähköä aivoissa ja kemiallisia reaktioita eikä ole luottamista, että ihminen itse niitä hallitsee täysin. Matrix-elokuva antaa kuvan että ihmiselämä on vain tietokoneen luoma kuva, matrix, joka luodaan ihmisen aivoihin. Jostein Gaarderin kirjassa Sofian maailma Sofian ja filosofin maailmassa heidän tarinaansa kirjoittaa Majuri, ja Majurin tekoja ohjailee Jostein Gaarder. Herää kysymys, kuka kirjoittaa meidän elämää.

Mistä voit tietää, että elämäsi ei ole vain unta? Tähän kysymykseen jämähdin. En keksinyt mitään konstia paeta tuosta umpikujasta. En ole keksinyt vieläkään. Luulen, että Saarnaajalla oli samankaltaiset tuntemukset kirjoittaessaan tuota kirjaa. En voinut todistaa itselleni olevani olemassa. Ahdistavaa. Minun piti hyväksyä, että jotain on jätettävä uskon varaan.

Myöhemmin olen tullut siihen johtopäätökseen, että tiedekin pohjautuu joidenkin hyväksyttyjen uskomusten varaan. Esimerkiksi matematiikassa kaikki perustuu aksiomeihin eli hyväksyttyihin olettamuksiin, jonka päälle kaikki lauseet rakennetaan. Kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on perehtynyt hyvin tieteen taustalla oleviin uskonvaraisuuksiin, jos jotakuta kiinnostaa tietää lisää. Halusin vain osoittaa, että jokaisen on uskottava johonkin, jos aikoo mielenterveytensä säilyttää. Niin oli siis minunkin tehtävä. Päätin angstissani olla ajattelematta liikaa syvällisyyksiä ja alkaa ottaa elämän hieman kevyemmin. Totuus ei enää kiinnostanut niin paljoa. Tai oikeastaan sen metsästys.

Jostakin luin Kierkegaardista ja hänen filosofiastaan. Hän oli tuonut julki ajatuksen uskosta, että se oli jonkinlainen hyppy tuntemattomaan, joka ihmisen piti tehdä. En ole nyt aivan varma miten juttu meni, mutta tuo ajatus puhutteli minua ja päätin olla avoin tuolle ajatukselle, jos se ajankohtaiseksi joskus tulisi.

Eräänä iltana minulta sitten kysyttiin halusinko tulla uskoon. Minulle tarjottiin tilaisuus tuohon hyppyyn. Tuumasin, että ei se ota, jos ei annakaan ja yhdyin ystäväni rukoukseen. Tuon rukouksen jälkeen tapahtui jotain odottamatonta. Sisimpäni tunsi kuinka olin löytänyt totuuden. Rauha täytti sydämeni. Sen pituinen se.