Stingin yhden albumin nimi on Sacred Love. Se tarkoittaa siis salattua tai pyhää rakkautta. Levyllä esiintyy pettämistä, lauletaan Jumalasta ja julistetaan ihan tavallista ihmisten välistä rakkautta. Rakkaus on kätkettyä. Mielenkiintoinen ajatus. Myönnän että en osoita kovinkaan paljoa rakkauttani muille. Kätken sen. Auta Herra pääsemään tästä taktiikasta pantata rakkautta, ikään kuin se olisi minulta pois.

Toinen seikka on se, että haluaisin rakastaa, mutten pysty. Tällä hetkellä haluaisin saada sellaisen työn, joka palvelisi Jumalan tarkoitusperiä mahdollisimman hyvin. Olen odottanut nyt jo muutaman kuukauden, että keksisin sen. Ideoita on, mutta mikään ei tunnu olevan "se oikea". Ei koti-isyyskään tylsää ole ja olen pitänyt kyllä siitä. Alkaisi kuitenkin kohta olla aika siirtyä takaisin työelämään. Haluaisin työn, jossa voisin käyttää luovuuttani, olla auttamassa muita saavuttamaan parhaan tuloksen, käyttää tietoteknistä osaamistani sekä tietää, että se edistää Jumalan valtakunnan etenemistä. Siinä ovat päävaatimukset hakemalleni työlle. En ole vielä keksinyt mikä se mahtaisi olla. Entä jos listani on Jumalan mielestä väärä? Ehkä Hänellä on jotain muuta varalleni.

En keksi muuta vaihtoehtoa kuin rukoilla ja odottaa. Toivottavasti ei tarvitse 40 vuotta odottaa.