Koko elämäni ajan olen yrittänyt rakastaa enkä vihata. Mielestäni olen onnistunut siinä aika hyvin. Lapsena kaikki pitivät minusta. Nuorempana ei niin moni enää pitänytkään. Aloin rakastaa tietoa ja erityisesti totuutta. Minusta tuli oikein kunnon filosofi - ainakin omasta mielestäni. Samalla yritin toimia oikein muita kohtaan. Ehkä siksi minua oli helppo kiusata. En oikein ymmärtänyt muita ja yritin selvittää miten elämässä tulisi elää. Lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että ihmisjärjellä ei saavuteta helposti oikeaa elämistapaa. Kun tuntui siltä, että vuosisatoja mietittiin olemassaolon mahdollisuutta. Filosofit eivät olleet varmoja ovatko he olemassa. Päättelin, etten pääse absoluuttiseen totuuteen elämästä filosofian keinoin. Elämässä ei selviä, jos rupeaa tarkastelemaan jokaista ongelmaa filosofisella tarkkuudella. Tyydyin mukautumaan maailmaan.

Mukautuminenkaan ei toiminut pitemmän päälle. Oli epämukavaa olla kuten muut ja vaivalloista. Olen aina sanonut olleeni laiska. Pyrin aina optimoimaan kaiken. Yritän aina kulkea lyhimmän reitin. Tässä optimoinnissa saatan vaikuttaa ahkeralta, mutta tarkoituksena on minimoida työ. Se että teen työt ajoissa on stressin minimointia eikä ahkeruutta. Mukautuminen ei siis sopinut minulle, koska se oli vaivalloista. Piti keksiä jotain muuta.

Ystäväni oli puhunut minulle uskon asioista jo kauan. Toisen kanssa keskustelin lukioaikoina filosofisesti uskon asioista, jotka eivät järjelle silloin avautuneet. Toisen kanssa kirjoitin pitkiä kirjeitä elämästä. Tämä parivaljakko teki hyvää pohjatyötä minun saamiseksi uskoon. Loppusilaus tuli lukion ja armeijankin jälkeen, kun olin ollut kummankin kaverin "vaikutuspiiristä" pois jonkun aikaa. Armeijan jälkeen tuli nimittäin kolmas henkilö, joka uskalsi kysyä haluaisinko tulla uskoon. Se oli viimeinen niitti ja tulin siltä istumalta tuntemaan Jumalan rakkauden - ainakin osittain.

Nyt olen oppinut totuudesta enemmän ja oppinut rakastamaan niin totuutta kuin lähimmäisiäkin enemmän. Kiitos siitä kuuluu Taivaan rakastavalle Isälle, joka pitää hyvän huolen lapsistaan. Hän auttaa minua elämässäni eteenpäin ja johtaa viisaudellaan minua, joka muuten olisi pahasti eksynyt.