Olen tuotteliaalla päällä. Virikkeitä on liikaa: Ateistisaarna, Sacred love –levy, GLS-konferenssi, yksin olo kotona, oma uskoontulotarina, pakolaiskysymykset. Haluaisin kaikesta kirjoittaa. Ehkä kirjoitankin jossain vaiheessa. Nyt pureudun filosofiseen analyysiin uskosta ja päätelmien johtamiseen, en ihmisten ja organisaatioiden johtajana olemiseen kuten otsikko toisaalta antaa ymmärtää. Ja tietysti johdatus tulee myös tuosta mieleen. Se voi olla punaisena lankana tulevassa tekstissä, narratiivissa. Mistä minä tiedän, en ole vielä kirjoittanut tekstiä saati editoinut.

Katsoin aamulla videon ”The God Distraction: Introduction”, jossa uskosta luopunut apatisti Brian Keith Dalton (omien sanojensa mukaan hän on ateisti, joka ei välitä onko Jumalaa olemassa) kertoo, miksei Jumalan olemassaoloa voida todistaa. Hän kertoo huolellisesta selvityksestään miten hän rehellisellä totuuden etsinnällä yritti puolustaa uskoaan, muttei löytänyt yhtään todistetta Jumalan olemassaolosta. Hänellä näyttää olevan paljon materiaalia videoina ja kirjoina aiheesta. Puutun nyt vain itseäni liikuttavaan asiaan, totuuden etsintään.

Lukioikäisenä varsinkin olin totuuden etsijä. En ymmärtänyt muiden närkästystä näsäviisaudelleni, joka kyseenalaisti lähes kaiken. Eräänä kesänä ahmin Esa Saarisen filosofiasta kertovaa yleisteosta ja yritin epätoivoisesti löytää totuutta sieltä mieltäni rauhoittamaan. Parhain vastineeni oli Descartesin lausahdus: ”Ajattelen, siis olen”. Valitettavasti minulla oli kokemuspiirissäni Matrix -elokuva, joka tarjosi vastalauseen tällekin. Ehkä ajatukseni ovat koneen tuottamia sähköimpulsseja aivoissani. En voinut olla varma mistään. En edes omasta olemassaolostani. Päätin, etten tapa itseäni vaan hyväksyn epävarmuuden. Mutta se epävarmuus silti jäi kaivelemaan enkä tänäkään päivänä ole löytänyt mitään varmaa tietoa.

Tunteeni oli kuin Stingin kappaleessa Shape of my heart pelurilla on. Hänen sydämensä muoto ei ole pata, ruutu eikä risti. Mikään ei sovi paikalleen. Sitten kun tulin uskoon, tunteeni oli kuin sydämen muotoinen palanen olisi loksahtanut paikalleen. Palapelistä tuli ehjä ja sain rauhan sydämeeni. En saavuttanut mitään ymmärrystä vaan nimenomaan suhteen Jumalaan, persoonalliseen totuuteen.  Jumala sanoo nimekseen ”Minä olen”, joka tekee muuten hauskan mielleyhtymän Age of Ultron elokuvan Vision-hahmoon.

Mr. Deity a.k.a Dalton on em. videolla esiintyvä ateisti. Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa hän sanoo. Eipä tietenkään. On kyse uskosta. Mutta voiko Mr. Deity todistaa ettei Jumalaa ole? Onko hänen uskonsa oikea? Uskovat fundamentalistit tappavat ja ovat tappaneet hirvittävästi ihmisiä. Mitä tapahtuu, jos uskonnot lopetetaan ja annetaan ihmisille moraalinen vapaus? Tuleeko ihmisistä kilttejä ja moraalisesti kypsiä? Väheneekö sodat? Tohdin epäillä.

Siitä olen samaa mieltä Daltonin kanssa, että uskonnon nimissä tappaminen on väärin. Kaiken kaikkiaan hänen missionsa kaataa kaikki uskontoja suojaavat muurit ovat minun mieleeni. Jos minussa on pahuutta, ja varmasti onkin, haluan sen pois. Homoseksualismin syntyperäisyydestä en ole vakuuttunut, mutta minusta heitäkin tulee rakastaa kuten ketä tahansa ja uskon, että Jumalakin rakastaa heitä. Ylipäätään minun on vaikea väittää, että pieni vauva olisi muutenkaan seksuaalisesti suuntautunut suuntaan jos toiseen.

Haluaisin minäkin kovasti rikkoa raja-aitoja vaikka mistä rakkauden nimissä. Israelin muurin murtaminen ei mielestäni kuitenkaan edistäisi rauhaa ja rakkautta. Mainittakoon sekin. Mutta kiistely ja suoranainen viha vaikka lapsi- ja aikuiskasteesta voisi väistyä. Luulen että minulla ja herra Daltonilla on paljon yhteistä. Haluamme paremman maailman. Lähdetään kaikki siihen junaan.