Tämä teksti perustuu käsitykselle, että suvaitsemattomuus on hylkimistä hylkimisen kohteen ominaisuuden perusteella. Suvaitsevaisuus on tämän vastakohta. Määritelmä saattaa kuulostaa pätevältä, mutta johtaa suvaitsevaisuuden vaikeuteen. Minä en henkilökohtaisesti suvaitse mutaa päälläni. Olen siis suvaitsematon mutaa kohtaan. Se on varmaan ihan oikein. Monet varmaan ainakin haluaisivat olla ihmisiä kohtaan suvaitsevaisia. Sekin on vaikeaa kun joku juoksee puukko kädessään kohti. Sekin onnistuu kyllä kuolematta. Voi olla hyväksymättä tekoa ja silti suvaita ihmisen. Vaikeaa se on, mutta mahdollista.

Raamattu neuvoo kääntämään toisen posken jos joku lyö. Se kuulostaa pelkiltään hölmöltä, mutta siinä on sovun avain. Ainoa vaihtoehto rauhalle on sotaisuuden lopettaminen. Posken kääntäminen kuulostaa hölmöltä, jos sitä ajattelee yksityisen henkilön näkökulmasta. Lyöminen on väärin ja lyöjä jää velkaa lyödylle. Syntyy epätasapaino rauhaan. Epätasapainoa voi sietää, mutta se ei voi olla kestävä ratkaisu.

Jumalan lapsen näkökulmasta asia on toisen näköinen. Hän turvaa Jumalaan. Hänen ei tarvitse henkilölle kostaa, koska tietää Isän hoitavan tuomitsemisen ja rankaisemisen. Toisekseen hän pelkää toimivansa väärin ottaessaan oikeuden omiin käsiinsä. Kolmanneksi hän tietää Jumalan pitävän hänestä huolta. Hän tietää, että lopputulos on hyvä vaikka hän kuolisi. Hänellä ei ole pelättävää.

Yksi pahimmista suvaitsemattomuuden aiheuttajista on itsekkyys. Ihminen pitää kiinni omaisuudestaan kynsin hampain. Kristitty ajattelee omaisuutta katoavana. Mitä merkitystä on lyhyen elämän omaisuudella, jonka arvo laskee ja kestää vain vähän aikaa. Taivaassa kultaharkot ovat katukiviä.