Otin kuvan tiskivuoresta, joka ei mahtunut kokonaisuudessaan tiskikoneeseen. Ehkä on viisasta olla sitä jakamatta tähän blogikirjoitukseen. Mietin elämää tuon näkymän kautta. Elämämme on kuin tuo tiskipöytä, joka hukkuu kaiken hankaluuden alle. Tiskipöytä voisi irrota kiinnityksestä ja nostaa toista laitaansa kaataen kaikki astiat lattialle. Se olisi mahdotonta tiskipöydälle ja sotkua siitä tulisi.

Jumalan ratkaisu oli lähettää oma tiskipöytänsä, so. Jeesus, jotta voisimme omat sotkumme siirtää Hänen päällensä. On toki noloa antaa omat likaiset kahvikupit puhtaan valkoisen Jeesuksen päälle, mutta se on ainut keino päästä omasta synnistä eroon. Anna siis kuormasi Jeesuksen kannettavaksi ja ota Jeesuksen ies kannetavaksesi, niin kaikki on hyvin. Aamen?

”Kuka tuokin kuvittelee olevansa? Koko elämäni olen yrittänyt kaikkia näitä ohjeita noudattaa: Rukoile, ylistä, lue sanaa, raamistele, kuntoile…” lista kulkee ehkä päässäsi. Niin minunkin. En tietenkään tarkoita, että tuo kaikki on turhaa, mutta sen väitän, että Jumala ei halua sinun uupuvan tuon kaiken taakan alle.

Mari käs…kehotti loistamaan valoa arjessa ja miettimään Jumalan tarkoitusta elämässäsi, jos oikein muistan. Minä annan oman vinkkini tähän. Purista itsestäsi viimeisetkin voiman rippeet ja pinnistä vielä yksi kiiltokuvajoulu itsestäsi. Jos olet valmis kokeilemaan kuitenkin jotain muuta, käännä katseesi. Älä sano mitään, älä liiku, älä suunnittele, äläkä varsinkaan lupaa mitään. Kun olet valmis ja rauhassa, rukoile Herran siunaus. Kaupan päälle voit heittää Isä meidän -rukouksen.

Keittiössämme seistessäni käänsin katseeni 90 astetta tiskivuoresta ja katselin ulos lumiseen, auringonpaisteiseen ja seesteiseen maisemaan korkeine mäntyineen. Otin kuvan. Sinä voit kuvitella mieleesi sopivan maiseman, katsella ihan oikeaa maisemaa tai ehkä Mika laittaa jonkun kivan lappikuvan tähän. Minulla tuli mieleeni ulos katsellessani perusta-sana. Jeesus on se perusta, jonka varaan voi kaiken laskea. Tule Herra Jeesus tämän elämän herraksi.

Uskotpa sitä tai et, olen muokannut äskeisellä tekstikappaleella todellisuuttasi. Sanani siis luovat todellisuutta. Sanoillamme ja viestinnällämme on valtaa ja voimaa. Voimme luoda hyvää tai pahaa sanoillamme.

Elokuvassa Interstellar mies viestii mustasta aukossa ajan läpi tyttärelleen, ja välillä itselleen, gravitaation välityksellä morsettamalla. Tämän viestinnän tuloksena tytär pelastaa ihmiskunnan tuholta. Melkoista morsetusta.

Hyvä on, mennään asiaan, vaikka mielestäni sci-fi voikin joskus tarjota uskolle oikeaa antia. Olen matemaatikko toiselta luonnoltani ja kunnon matemaattisessa todistuksessa on hyvät oletukset, jonka pohjalta johtopäätös tehdään, tai paremmin sanoen luodaan, otsikkoani kunnioittaen.

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. (Joh. 1:1-3)

Voisiko olla niin, että Sana persoonana olisi Jeesus lihaksi tulleena, Jumalana kaikkivoipa ja ajan ulkopuolella sekä voimana värähtelyä, joka tuotti alkuräjähdyksen? Voisiko Sana olla aktiivinen persoona, todellisuutta luova voima ja ajan ulkopuolella oleva Jumala?

Nuo elokuvat antavat mallin viestinnästä ajan ulkopuolella. Joku voisi ehkä tehdä uskon hypyn niiden perusteella ja uskoa Jumalan kykenevän viestimään ajan ulkopuolella. Jumala voisi vaikka vilkaista Jeesusta ristillä ja loikaten ajassa kertoa näkemänsä profeetalle satoja vuosia aiemmin.

Jos Sana on persoona, Hän voisi muuttaa mieltään. Kuvitellaanpa vaikka ihminen, joka rukoilee pelastusta lapselleen. Voisiko Sana aloittaa rukouksen takia projektin lapsen elämässä, jonka tuloksena lapsi ”joutuu” tilanteeseen, jossa häneltä kysytään: ”Haluatko ottaa vastaan pelastuksen Jeesukselta?” Voisiko tämä persoona myös päättää vastata rukoukseen kieltävästi, jos näkee myönteisen vastauksen johtavan ongelmiin tulevaisuudessa?

Jos Sana on voima, voisiko tuo tuuli puhaltaa muissakin ulottuvuuksissa kuin kolmessa tilaulottuvuudessa? Voisiko Jumala puhaltaa Poikansa takaisin aikaan Pääsiäisaamuna? Ajatella, jos tässä olisi totuus. Mitä kaikkea voimme oppia tästä?

Jos taivas on Jumalan luona, on taivas ajan ulkopuolella ja siten kuoltuamme olemme saman tien taivaassa, jos Jumala meidät sinne päästää. Jos Jumala on ennalta määrännyt jotkut pelastukseen ja toiset ei, voimme vaikuttaa rukouksillamme ajattoman persoonan mieleen ja ”rukata” tuota listaa. Vaikka Jumala tietää koko maailmanhistorian kulun, voimme vaikuttaa sen kulkuun elämällämme ja erityisesti sanoillamme. Kysymys kuuluukin:

Uskallatko sanoa: ”Jeesus on ylösnoussut!”?

Sananpalvelijasi, Jukka-Pekka Vehkala, nimeltä kutsuttu.

Mikä neuvoksi. Pakeneminen. Sitä keksii kaikkea toimintaa kodin ulkopuolelta, missä kaikki pakoilijat kokoontuvat ja kaikki on niin siistiä ja koristeellista. Harmonista laulua, kauniita koristeita, ystävällisyyttä, suun ruokaa ja lahjoja.

Mutta pudotus joulukirkon kirkkaudesta kodin sotkuun on pitkä. Ei ihme, että moni ei sitä kestä. Joulun lapsi pitää ottaa vastaan sävyisyydellä ja puhtaana, mutta kodin sotkut, riidat ja täyttämättömät lupaukset ja odotukset, pilaavat kaiken. En saa kaikkea ikinä kuntoon. Ei tästä mitään tuu. Näin ajattelin minäkin ihan äskettäin. Ja se on totta. Sitten mietin: ”Mistä apu?”

Jeesus tuli sotkuun. Ja tulee yhä. Ei joulun lapsi odota sydämestäsi puhtautta kun hän tulee. Hän tietää, että sotkua on. Siitä kertoo evankeliumi: likaisesta tallista, johon Hän tulee. Sinun sydämesi on juuri sopiva Vapahtajan tulla. 

Jos osaisimme arvostaa maatamme, eivätkö lapset kävisi mielellään ilmaista kouluaan, kansalliset asiamme kiinnostaisi ja politiikka sitä myötä myös ja puheemme sairaanhoitoa kohtaan olisi erisorttista kuin nykyinen inhomme. Luulen, että tarvitsisimme kunnon paaston tai erämaavaelluksen ylellisestä elämästämme, että huomaisimme minkä kultakaivoksen omistamme.  Ehkä Jumala sen meille vielä antaa kun muu maailma muuttaa meille puhtaan veden äärelle amerikkalaisia myöten. Ilmastonmuutos on pakottanut esim. Kalifornian toimiin ja sen on täytynyt alkaa miettiä vakavissaan vedenpuhdistusmenetelmiä jätevedestä jo. Ehkä saadaan uusi kukoistava elokuvateollisuus ihan kotinurkille vielä.

Mikä ratkaisuksi? Raamatussa Jumala on antanut ahdistuksen ajan ja vaikkapa oman voimansa näytteen. Italian maanjäristys voisi olla sellainen esimerkiksi. En usko, että sellaisetkaan katastrofit riittävät kääntämään kovinkaan monien päät Herran puoleen. Päivittelemme ”Voi voi, kaksisataa kuollutta!” ja huomenna unohdamme. Tulevat mieleen vitsaukset ja paadutettu Faarao. Ja kuinkas sitten kävikään. Ehkä meidän pitäisi hieman tarkemmin paneutua historian oppeihin muuten kuin vuosilukujen merkeissä.

Ei näy Herran pelkoa liikaa meissä uskovissakaan. Jos pelkäisimme, uskoisimme Jumalan olevan voimakas ja jos Hän olisi voimakas mielestämme, emme rukoilisi epävarmasti sairauksiemme puolesta, josko Hän parantaisi. Tutki sisintäsi, miten suuriin tekoihin ajattelet Jumalan pystyvän omassa elämässäsi. Voiko Hän parantaa sinut, antaa sinulle työtä, antaa seurakunnallesi tulevaisuuden jne. Nämä ovat minulle ajankohtaisia rukouksia ja minun on vaikea uskoa Jumalan yltävän tällaisiin ”ihmetekoihin”. Tämä on siis käytännön uskoani. Ja jos tämä on meidän uskovien kunnioituksen määrä Jumalaa kohtaan, mikä on uskosta osattomien. Miten käy maallemme, jos ihmisten itsekkäät arvot saavat vallan ja alamme kumartaa kultaista vasikkaa, mammonaa, Jumalan sijasta.

Tämä on ollut perustelu ruumiilliselle kurittamiselle aiemmin. Joskus kuulin, että tuo vitsa alkukielessä olisi pieni vitsa, jolla jotain eläintä olisi innoitettu tekemään työtä rivakammin. Tarkoitus ei siis ole satuttaa vaan kannustaa. Nyt keksin uuden vertauksen aihepiiriin.

Olen nyt aloitellut uudestaan kuntosalilla käymisen ja siellä sain tavata pari kertaa PT:tä eli Personal traineria eli henkilökohtaista valmentajaa. He toimivat juuri vertauksen tarkoittamalla tavalla. Ei tarvitse olla kuntosalin asiakas, voi palauttaa mieleen liikan open tai valmentajan lapsuudesta, että muistaa mitä he tekivät kun harjoitteli jotain liikettä vaikka. "Vielä jaksaa. Pari liikettä enää. Älä luovuta, hyvä tekniikka, ryhti kuntoon, vielä pari. Hyvä, hienosti meni!". Kuulostaako ruumiilliselta kuritukselta piiskaajan taholta? 

Tällaista asennetta mielestäni ei paheksu kukaan ja tuntuu varmaan ihan suotavalta taktiikalta myös lapsien kasvattamiseen. 

Minulla usko ei näy ulospäin paljoakaan. En pukeudu erityisesti tai esiinny erityisen pyhästi. En kiroile kylläkään, minkä ovat jotkut varmaan huomanneet. En osaa sanoa onko olemuksessani ”se jokin”, joka saa ei-uskovaiset kummastumaan minusta. Jotkut ovat siitä kertoneet.  Ehkä korkea moraalini näkyy käytöksessäni, minulla on pyöräilykypärä ja asianmukaiset säävaatteet, käytän suojateitä, soitan soittokelloa jne.

Arjen rutiineissa alkaa jo jotain näkyäkin. Luen joka aamu Raamattua ja raamatunlukuopasta Hetkistä. Joskus rukoilemme ruokarukouksen, käymme seurakunnan tilaisuuksissa, olemme mukana maahanmuuttaja-työssä, parisuhdekurssin vetäjinä, vastuunkantajina seurakunnassa ja luemme lapsillemme Raamatun kertomuksia. Toiminnassamme uskovaisuus näkyy siis. Ai niin, käymme raamattupiirissä ja vaimoni on vetämässä naisten piiriä meillä kotona.

Ehkä eniten haluan paneutua siihen, miten usko vaikuttaa omaan persoonaani ja elämääni. Minulla on kesken elokuva Blackthorne, joka kertoo Butch Cassidyn vanhoista vuosista. Katsoessani hänen elämäänsä ja pohdintojaan mietin omaa elämääni verrattuna hänen elämäänsä. Väittäisin, että meillä on paljon yhteistä. Olemme harkitsevia ja yritämme tehdä oikein. Tämä sama asenne yhdistettynä uskooni haluaa etsiä Raamatusta ja Jumalan johdatuksesta apua löytää se oikea polku, jota kulkea.

Viimeisin oivallus tähän liittyen oli tämän aamun lenkin osalta Raamatun lause: ”Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan” (Matt. 23:12). Tämä alennuksen moraali on ollut mukanani aika pitkään. Ylioppilasjuhlissani puheeni oli seuraava: ”Joko itsensä muuttaa madoksi, ei voi valittaa, jos hänen päällensä tallataan. Minä tein itsestäni ylioppilaan ja aion kantaa seuraukset.” Suurin piirtein noin se meni.

Olen yrittänyt olla nöyrä. Kuuliaisesti tottelen mitä vaimo sanoo, vaikka joskus se tekee kipeää. Nytkin kirjoitan tätä tekstiä, koska vaimo on käskenyt niin tehdä. En minä vasten tahtoani kirjoita. Mukaudun vain tilanteeseen, koska niin olen oppinut elämään. Olen lammas, joka haluaa seurata paimenta. Sehän on mitä kristillisintä. Mutta se ei ole oikein, koska seuraan väärää paimenta, ajattelet. Mutta se ei pidä paikkaansa. Uskon että Jumala on siunannut avioliittomme ja tossun alla on minun paikka nyt. En tiedä miksi, mutta luotan Jumalan johdatukseen. Ja toisaalta en ole tossun alla, koska kun rukoilen, saan voimaa ja viisautta Jumalalta. Jos en olisi nöyrä, ei Jumala voisi antaa minulle kaikkea sitä hyvää, jota nyt saan. Saan mm. lujuutta, viisautta, myötätuntoa ja rakkautta itseäni ja muita kohtaan.

Olen ahtaalla elämässäni, mutta usko tuo minulle toivoa huolettomuuteen asti, että Jumala johdattaa minut kaikista parasta reittiä tästä elämästä. Elän todella hyvää elämää. Minulle sopivaa elämää. Työmaailmassa olisin tunnollisuuteni takia uupumusvaarassa. Jumala suojelee minua monelta pahalta. 

Koittakaa miettiä joku mieltä ylentävä pulma. Ei mikä on neliöjuuri i:stä.

Itse asiassa en ole vielä keksinyt juttuni pointtia, päämäärää, jonka haluan asiallani saavuttaa. Uskon näin voittavani elokuvan Elämän edessä päähenkilön kunnioituksen.  Toisaalta tieni voi johtua arvaamattomille urille ja maisemille, josta on kenties suurempaa hyötyä kuin oman mielenmaisemani näkökentässäni nyt on.

Mutta matkan täytyy alkaa jostakin. Aloitan siis vapaudesta ja veljeydestä. Vapautta moni vaalii, mutta jotta kaikilla olisi hyväksyttävä määrä vapautta, täytyy kaikilla olla tietty määrä rajoja.  Jos sinulla olisi lupa tappaa ja elää, minulla ei sitä vapautta voisi olla, koska sinun oikeutesi tappaa poistaisi minun oikeuden elää. Veljeys antaa oikean lähtökohdan vapaudelle maksimissaan. Jotta kaikilla on mahdollisimman paljon vapautta, on veljeyden toteuduttava. Kaikille samat oikeudet ja samat velvollisuudet, niin veljeys toteutuu.

Lasten kanssa on hienoa nähdä miten yksinkertaisella tasolla moraaliset periaatteet toimivat. Jos toinen varastaa toisen lelun, ei toisella ole oikeutta lyödä toista. Välillä tuntuu, että puu ei putoa kauaksi omenasta. Me aikuiset toimimme samalla tavalla pukien syntimme hienosti itsenäisyyden puolustukseksi tai muuksi sellaiseksi. Eli todellisesti emme toimi kovinkaan korkealla moraalilla, mutta osaamme selittää käytöksemme parhain päin. Naiset esimerkiksi dominoivat saamalla miehet himoihinsa meikillä ja pukeutumisella ja sitten säätävät käyttäytymisnormit vaikka tuijottelun pahuudesta. Haluat katsoa muttet saa. Miehet voivat sitten uhkailla vaikka taloudellisilla asioilla. Ei veljeyttä vai mitä?

Olenko todistanut veljeyden hyvyyden jo? No jos vaikka olisin. Eteenpäin sitten. Aloitan uskovista, noista veljeyden etujoukoista ja omalta kotikentältäni.

Erilaiset kirkkokunnat eivät ole hyvä veljeyden osoitus, mutta kristittyjen tekemä yhteistyö nykyäänkin on tietysti hyvä asia. Voisin väittää ettei Jumala pistäisi pahakseen, jos eri opilliset ristiriidat sovittaisiin vaikka vähän hammasta purren. Ehkä ihmisen voisi kastaa lapsena tai aikuisena miten nyt vaikka vanhemmille sopii. Onko ihmisjärjen voitto asiassa tärkeämpää kuin veljellinen rakkaus, joka ylittää opilliset ristiriidat. Jos vaikka vapaiden suuntien yhdistyminen kirkon kanssa toisi vaikka maallisia ihmisiä seurakuntaankin. Eikö se olisi kaikkien mielestä tavoittelemisen arvoista?

Rahat sitten. Voisiko rahat olla yhteisiä? Tai voisiko isompi seurakunta antaa rahaa heikommalle veljelle? Voisiko hallinnollisia asioita yhdistää? Voisiko helluntailapset käydä kirkon kerhoissa ja raamattupiirit olla yhteisiä? Mitä kaikkea voitaisiin ratkaista? Vastuunkannon jakaantuminen voisi olla hyvä mahdollisuus. Minä voisin näyttää laulun sanoja helluntaiseurakunnassa, että voisin nauttia opetuksesta adventtiseurakunnassa.

Nyt alkaa keskittyminen herpaantua. Voitte itse jatkaa ajatusleikkiä. Mutta omasta mielestäni voisin huoneentauluksi ottaa virkkeen: ”Älä mieti miten itse saat, vaan miten voit veljelle antaa!”

Katsoin aamulla videon ”The God Distraction: Introduction”, jossa uskosta luopunut apatisti Brian Keith Dalton (omien sanojensa mukaan hän on ateisti, joka ei välitä onko Jumalaa olemassa) kertoo, miksei Jumalan olemassaoloa voida todistaa. Hän kertoo huolellisesta selvityksestään miten hän rehellisellä totuuden etsinnällä yritti puolustaa uskoaan, muttei löytänyt yhtään todistetta Jumalan olemassaolosta. Hänellä näyttää olevan paljon materiaalia videoina ja kirjoina aiheesta. Puutun nyt vain itseäni liikuttavaan asiaan, totuuden etsintään.

Lukioikäisenä varsinkin olin totuuden etsijä. En ymmärtänyt muiden närkästystä näsäviisaudelleni, joka kyseenalaisti lähes kaiken. Eräänä kesänä ahmin Esa Saarisen filosofiasta kertovaa yleisteosta ja yritin epätoivoisesti löytää totuutta sieltä mieltäni rauhoittamaan. Parhain vastineeni oli Descartesin lausahdus: ”Ajattelen, siis olen”. Valitettavasti minulla oli kokemuspiirissäni Matrix -elokuva, joka tarjosi vastalauseen tällekin. Ehkä ajatukseni ovat koneen tuottamia sähköimpulsseja aivoissani. En voinut olla varma mistään. En edes omasta olemassaolostani. Päätin, etten tapa itseäni vaan hyväksyn epävarmuuden. Mutta se epävarmuus silti jäi kaivelemaan enkä tänäkään päivänä ole löytänyt mitään varmaa tietoa.

Tunteeni oli kuin Stingin kappaleessa Shape of my heart pelurilla on. Hänen sydämensä muoto ei ole pata, ruutu eikä risti. Mikään ei sovi paikalleen. Sitten kun tulin uskoon, tunteeni oli kuin sydämen muotoinen palanen olisi loksahtanut paikalleen. Palapelistä tuli ehjä ja sain rauhan sydämeeni. En saavuttanut mitään ymmärrystä vaan nimenomaan suhteen Jumalaan, persoonalliseen totuuteen.  Jumala sanoo nimekseen ”Minä olen”, joka tekee muuten hauskan mielleyhtymän Age of Ultron elokuvan Vision-hahmoon.

Mr. Deity a.k.a Dalton on em. videolla esiintyvä ateisti. Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa hän sanoo. Eipä tietenkään. On kyse uskosta. Mutta voiko Mr. Deity todistaa ettei Jumalaa ole? Onko hänen uskonsa oikea? Uskovat fundamentalistit tappavat ja ovat tappaneet hirvittävästi ihmisiä. Mitä tapahtuu, jos uskonnot lopetetaan ja annetaan ihmisille moraalinen vapaus? Tuleeko ihmisistä kilttejä ja moraalisesti kypsiä? Väheneekö sodat? Tohdin epäillä.

Siitä olen samaa mieltä Daltonin kanssa, että uskonnon nimissä tappaminen on väärin. Kaiken kaikkiaan hänen missionsa kaataa kaikki uskontoja suojaavat muurit ovat minun mieleeni. Jos minussa on pahuutta, ja varmasti onkin, haluan sen pois. Homoseksualismin syntyperäisyydestä en ole vakuuttunut, mutta minusta heitäkin tulee rakastaa kuten ketä tahansa ja uskon, että Jumalakin rakastaa heitä. Ylipäätään minun on vaikea väittää, että pieni vauva olisi muutenkaan seksuaalisesti suuntautunut suuntaan jos toiseen.

Haluaisin minäkin kovasti rikkoa raja-aitoja vaikka mistä rakkauden nimissä. Israelin muurin murtaminen ei mielestäni kuitenkaan edistäisi rauhaa ja rakkautta. Mainittakoon sekin. Mutta kiistely ja suoranainen viha vaikka lapsi- ja aikuiskasteesta voisi väistyä. Luulen että minulla ja herra Daltonilla on paljon yhteistä. Haluamme paremman maailman. Lähdetään kaikki siihen junaan.

Gibran taitaa todeta oppimisen olevan mahdollista vain jos ”asia on ymmärryksemme aamunkoitossa”. Voin siis löytää vain sen, jonka nyt näen. En näe oman havaintolaatikon ulkopuolelle. Psykologiassa käytetään muistaakseni termiä Zone of Proximal Development (ZPD). Siksi oppiminen vaatii laatikon laajentamista. Miten se tapahtuu?

Katsotaan horisonttiin tietysti. Mietitään jotain totutun ulkopuolelta. Se voi olla jonkun ihmisen saarna, lauseita oppikirjassa, mielleyhtymä taideteoksesta tai laulusta. Onhan näitä.

Sitten aletaan etsiä tietä. Miten saan haltuuni tuon uuden paikan eli käsitteen? Sitä kutsutaan oppimiseksi. Miksi ihmeessä en saa ylittää katua punaisilla valoilla? Tämähän on vapaa maa. Ai niin, voin jäädä auton alle. Alkaako homma selvitä? Mihin tämä kaikki johtaakaan?

Konferenssissa, jossa olin tänään, Global Leadership Summit (GLS), puhuttiin näistä asioista ja minulla oli niin paljon oppimista kaikesta, mitä siellä sanottiin. Halusin siis vähän pureskella asiaa, yhdistellä käsitteitä. Enhän minä muuten opi mitään. Se siitä, jatketaan. Koita pysyä rinnallani vielä.

Yhdessä haastattelussa oli musiikkiosuus, koska haastateltiin Hillsongin perustajaa. Ja Bill Hybels kertoi kuinka musiikki oli ollut merkittävää vaikeina aikoina selviämiseen. Päätin siis minäkin laittaa kotona levyn soimaan. Valitsin Stingin Sacred Love –albumin. Viimeisenä biisinä on legendaarinen kappale Shape of my heart, jossa kerrotaan kaikista korttipakan maista ja loppuun lauletaan: ”that’s not the shape of my heart”. Silloin se löi läpi tajunnan. Oivalsin, mitä se tarkoitti. Two and Two makes a mess. Ei vaan neljä.

Miten yhdistetään minun surkeuteni ja ehdoton tärkeys Jumalan valtakunnassa? Sydämeni ei ole pata, hertta jne. vaan se on uniikki. Minun mahdollisuudet ovat ainutlaatuiset. Minä voin olla ainoa sopiva henkilö keksimään johonkin ongelmaan ratkaisun, tai olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kukaan ei ajattele minun ajatuksiani, kirjoita minun blogiani, seuraa Jeesusta minun puolestani tai kasvata lapsiani. Ei kukaan muu niin kuin minä. Innostuin siitä ja aloitin levyn uudestaan alusta. Stolen car, lempiraitani tuolla levyllä, soi ja sain upean ajatuksen synnistä. ”drive in to the night…” siinä lauletaan moneen kertaan. Olisitko sinä keksinyt sen? Ehkä, mutta kellään ei ole minun elämääni. Jos minun palaseni elämän palapelissä puuttuu, ei kuva ole valmis. Olen ainutlaatuinen ja niin on kaikki muutkin. Ei toisen älykkyys tee hänestä tärkeämpää ihmistä. Ja mitä sitten saadaan, kun yhdistetään edellä mainittu ja Jumalan katalyyttinen vaikutus yhtälöön. Jos laitat peliin viitosen toisen kaverinkuutosen sijaan, on tulos silti ääretön, koska 5+ääretön on ääretön. Ei sinun mahtavuudella ole siis loppupelissä mitään väliä. Ei huolta siis. Jumala voi sinua käyttää mennen tullen ja vielä palatessakin.

Eli mitä jäi käteen? 12 korillista tähteitäkö? Katsotaan onko näillä oivalluksilla hedelmää. Mutta keksin siis miksi joka ainut ihminen on tärkeä. Sinäkin.